Päiväkoti Metsäpolku vihitään käyttöön elokuussa – avoimien ovien päivässä pääsee tutustumaan päiväkotiin

Konneveden uuden päiväkodin rakennustyöt ovat edenneet aikataulussaan ja päiväkoti otetaan käyttöön elokuun aikana. Virallisesti päiväkoti vihitään käyttöön perjantaina 26. elokuuta ja heti seuraavana päivänä lauantaina 27. elokuuta päiväkoti Metsäpolussa vietetään avoimien ovien päivää kello 10-13, jossa kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan uuteen päiväkotiin ja sen toimintaan.

Uusi päiväkoti on mitoitettu 54 lapsen tarpeita varten. Konneveden kunnan varhaiskasvatuksen johtaja Pauliina Oittinen kertoo, että elokuussa päiväkodissa aloittaa noin 50 lasta. Päiväkoti Metsäpolun peruskivi muurattiin viime vuoden lopulla 12. marraskuuta ja lapset pääsivät tutustumaan uuteen päiväkotiin sisälle etukäteen jo tänä keväänä. Uusiin tiloihin nykyisestä päiväkodista päästään muutamaan hyvissä tunnelmissa.

– Se on meille kaikille hieno hetki! Pääsemme uusiin käytännöllisiin ja turvallisiin tiloihin, joka vie meidän varhaiskasvatusta merkittävästi eteenpäin. Jatkossa myös yhteistyö Lapunmäen alueella syvenee, kun jatkossa toimimme samalla tontilla perusopetuksen ja Konneveden lukion kanssa.

Päiväkoti Metsäpolun näyttävän sisäänkäynnin puuaiheisen teoksen on toteuttanut paikallinen Jukola Industries. Kuva: Riku Tulla

Konneveden kunta järjesti uuden päiväkodin nimestä nimikilpailun kevään aikana, jossa kuntalaiset saivat ehdottaa päiväkodille nimeä. Nimikilpailu keräsi yhteensä liki 200 erinomaista ehdotusta päiväkodin nimeksi, joista nykyiset päiväkodin lapset ja heidän huoltajansa saivat valita suosikkinsa. Nimikilpailun voittajaksi valikoitui Eija Siistosen ehdotus Metsäpolku, jonka mukaan Konneveden uusi päiväkoti nimettiin Päiväkoti Metsäpoluksi.

– Konnevesi vahvasti luontopitäjä. Päiväkodissa jo nyt ryhmien nimissä metsän eläimiä. Lapset aloittavat elämänsä polkuja taivaltamaan, voittaneen nimiehdotuksen jättäjä perusteli ehdotustaan.

Päiväkodin nimi on kirjailtu sen sisäänkäynnin yläpuolelle konnevetisen Jukola Industriesin toteuttaman näyttävän metsä- ja vesiaiheisen puuinstallaation yhteyteen.

Lisätietoja: