Lapset pääsivät kurkistamaan Konneveden uuteen päiväkotiin – “Vau, onpa se iso!”

Reilu parikymmentä lasta kävelee tomerasti kohti Lapunmäkeä ja sinne rakentuvaa Konneveden uutta päiväkotia. Aurinko paistaa keväisenä perjantaiaamuna kirkkaalta taivaalta ja linnut laulavat jo lähestyvän kesän merkiksi. Konneveden Lapunmäelle nouseva uusi päiväkoti on edennyt jo siihen pisteeseen, että päiväkodin lapset ja henkilökunta pääsivät kurkistamaan hieman jo miltä tuleva päiväkoti tulee näyttämään.

– Vau, onpa se iso, kajahtaa parin uuden päivökodin tulevan lapsen suusta pääsisäänkäynnin korkeaa laipiota tiiraillessa.

Iso ja upea se tosissaan onkin. Uudesta puurunkoisesta päiväkodista tulee valmistuessaan noin 600 neliömetrin kokoinen. Päiväkodin on suunnitellut pääsuunnittelija, arkkitehti Mira Raappana. Päiväkodin rakennustyöt käynnistyivät viime syksynä ja päiväkodin peruskivi muurattiin perjantaina 12. marraskuuta.

– Työmaa etenee tällä hetkellä aikataulussa ja suunnitelmien mukaan. Tavoitteena olisi, että kesäkuussa päiväkoti olisi valmis. Tällä hetkellä työmaalla työskentelee noin kaksitoista henkilöä, kertoo työmaan nokkamies Jyri Aro-Panula.

Tällä hetkellä työmaalla tehdään pääasiassa sisätöitä ilmastoinnin, kiinteistön sähköistyksen ja maalauksen parissa. Lumien sulaessa käynnistyvät pihatyöt.

– Tämä on haastava ja mielenkiintoinen projekti, kun toteutamme arkkitehdin suunnitelmien mukaan. Tästä tulee valmistuessaan todella hieno päiväkoti Konnevedelle.

Konneveden varhaiskasvatuksen johtajan Pauliina Oittisen mukaan nykyisessä 1983 vanhaan paritaloon valmistuneessa päiväkodissa odotetaan muuttoa uuteen päiväkotiin jo innolla niin lasten kuin henkilökunnankin osalta.

– Hyvältä näyttää uudessa päiväkodissa. Innoissamme odotamme, että pääsemme muuttamaan uusiin toimiviin tiloihin.

Katso kuvia tutustumispäivästä ja uudesta päiväkodista: