Konneveden uusi päiväkoti sai nimen – lapset pääsevät uusiin tiloihin elokuussa

Konneveden uuden päiväkodin rakennustyöt Lapunmäellä etenevät aikataulun mukaisesti. Tiistaina 3. toukokuuta päiväkodilla vietettiin harjannostajaistilaisuuksia, jossa päiväkodin rakennusurakoijat ja kunnan edustajat pääsivät juhlistamaan aikataulussa edennyttä projektia. Tosiasiassa rakennus saavutti harjakorkeuden jo talvella, mutta varsinaisia harjakaisia siirrettiin koronatilanteen vuoksi nyt järjestetysti toukokuulle.

Konneveden kunta järjesti uuden päiväkodin nimestä nimikilpailun kevään aikana, jossa kuntalaiset saivat ehdottaa päiväkodille nimeä. Nimikilpailu keräsi yhteensä liki 200 erinomaista ehdotusta päiväkodin nimeksi, joista nykyiset päiväkodin lapset ja heidän huoltajansa saivat valita suosikkinsa. Nimikilpailun voittajaksi valikoitui Eija Siistosen ehdotus Metsäpolku, jonka mukaan Konneveden uusi päiväkoti nimetään Päiväkoti Metsäpoluksi.

– Konnevesi vahvasti luontopitäjä. Päiväkodissa jo nyt ryhmien nimissä metsän eläimiä. Lapset aloittavat elämänsä polkuja taivaltamaan, voittaneen nimiehdotuksen jättäjä perusteli ehdotustaan.

Konneveden päiväkodin lapset pääsevät muuttamaan uuteen päiväkotiin ensi elokuun aikana.

Konneveden varhaiskasvatuksen johtaja Pauliina Oittinen on erittäin tyytyväinen valittuun uuteen nimeen. Päiväkoti Metsäpolku kuvaa Konnevettä ja päiväkotia monella tavoin.

– Varhaiskasvatuksessa on vahva painotus luontoon, leikkiin ja liikkumiseen. Varhaiskasvatus on aikaa, jolloin lapsen kasvun ja oppimisen polku käynnistyy, Oittinen kiteyttää.

Konneveden uuden päiväkodin rakennustyöt ovat edenneet joutuisasti ja aikataulussa. Konneveden uuden päiväkodin peruskivi muurattiin 12. marraskuuta ja lapset pääsivät tutustumaan uuteen päiväkotiin sisälle tänä keväänä. Uusiin tiloihin nykyisestä päiväkodista päästään muutamaan ensi elokuussa.

– Se on meille kaikille hieno hetki! Pääsemme uusiin käytännöllisiin ja turvallisiin tiloihin, joka vie meidän varhaiskasvatusta merkittävästi eteenpäin. Jatkossa myös yhteistyö Lapunmäen alueella syvenee, kun jatkossa toimimme samalla tontilla perusopetuksen ja Konneveden lukion kanssa.

Uusi päiväkoti on mitoitettu 54 lapsen tarpeita varten. Pauliina Oittinen kertoo, että elokuussa päiväkodissa aloittaa noin 50 lasta.

– Vielä siis muutamia mahtuu mukaan.