Kodiksi Konnevesi
Konnevesi – Maaseutuasumisen kotikunta -hankkeen eli “Kodiksi Konnevesi” -hankkeen tavoitteena on yhdistää markkinoiden tavoittamattomissa olevat maaseudun kylien tyhjilleen jääneet kiinteistöt, ja niitä etsivät maallemuuttajat tai yritykset.
Maaseudun kylät, yhteisöt ja yritykset kaipaavat uusia asukkaita ja toimijoita jatkuvuuden turvaamiseksi. Hankkeella vahvistetaan toiminta-alueen elinvoimaisuutta, hyödynnetään olemassa olevaa infrastruktuuria ja edistetään kulttuuriperinnön säilymistä. Hanke toteutetaan kartoituksien, verkostoitumisen, viestinnän sekä yhteisöllisten keinojen avulla. Hankkeen avulla luodaan monistettava toimintamalli, jonka avulla tulijoille on tarjontaa, ja kiinteistöt saadaan hyötykäyttöön. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen on saatu Leader-Maaseutukehitykseltä rahoitus.
- Turunen SallaSalla TurunenKodiksi Konnevesi -hankkeen projektipäällikkösalla.turunen@konnevesi.fi040 716 2990
Sinunkin kodiksi Konnevesi? – uuden hankkeen myötä tyhjiksi jääneet pihapiirit herätetään henkiin
Konnevesi panostaa vahvasti kunnan elinvoimaisuuteen. Pysyäkseen elinvoimaisena yhä jatkossakin, kunta tekee toimia, joilla sammuneiden valojen taloihin saadaan asukkaita ja uusia asukkaita odottavat rakennukset saadaan jälleen hyötykäyttöön. Tähän vastatakseen Konneveden kunta