Konneveden kunta on nostanut seitsemän yritystoimintaan sopivaa tonttia ja määräalaa tarkemmin esiteltäviksi Oikotielle. Tarjolla on sekä asemakaavoitettuja teollisuustontteja kirkonkylän läheltä että laajoja, yrityksen tarpeiden mukaan rajattavia alueita kantatie 69:n varrelta.
Konnevedellä yrityksen ei tarvitse sovittaa suunnitelmiaan valmiiseen muottiin. Vaihtoehtoja löytyy omien toimitilojen rakentamiseen, tuotantoon, varastointiin, huolto- ja korjaamotoimintaan, logistiikkaan, kiertotalouteen sekä muuhun tilaa vaativaan yritystoimintaan. Pienimmät kohteet sopivat muutaman tuhannen neliömetrin rakennuspaikkaa etsivälle, kun taas suurimmilla alueilla voidaan puhua kymmenien hehtaarien kokonaisuuksista.
Rakennusoikeudellisia teollisuustontteja kirkonkylästä
Konneveden kirkonkylän asemakaava-alueella on myynnissä neljä TY-merkinnällä osoitettua teollisuustonttia. Tonttien pinta-alat vaihtelevat noin 3 000–3 800 neliömetrin välillä, ja rakennusoikeutta on tontista riippuen 900–1 140 kerrosneliömetriä. Maapohjan hinta on kaksi euroa neliömetriltä.
Tontit soveltuvat asemakaavan ja lupaehtojen mukaisesti monenlaiseen yritys- ja toimitilarakentamiseen. Alueella on mahdollisuus liittyä kunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Yrityksen tiloja ja energiaratkaisuja suunniteltaessa kannattaa kysyä myös mahdollisuudesta liittyä kaukolämpöön.
Oikotiellä voi tutustua erikseen korttelin 116 rakennuspaikkaan 2, jossa on noin 3 400 neliömetriä pinta-alaa ja 1 020 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta, sekä korttelin 116 rakennuspaikkaan 1, jossa vastaavat luvut ovat noin 3 500 ja 1 050 neliömetriä.
Myynnissä ovat myös korttelin 117 rakennuspaikka 2, jossa rakennusoikeutta on 900 kerrosneliömetriä, sekä korttelin 117 rakennuspaikka 1, joka on tämän kokonaisuuden väljin tontti ja tarjoaa 1 140 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta.
Joustavasti rajattavia alueita kantatie 69:n varrella
Jos yritystoiminta tarvitsee enemmän tilaa tai mahdollisuuden laajentua myöhemmin, kunta tarjoaa myös suurempia määräaloja hyvien liikenneyhteyksien ääreltä.
Rautalammintie 322:ssa on tarjolla noin neljän hehtaarin määräala Purola 30:135 -tilasta. Alue sijaitsee aivan kantatie 69:n varrella, joten se tarjoaa yritykselle hyvän saavutettavuuden ja näkyvän sijainnin. Kunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen mahdollisuudesta ja ehdoista saa lisätietoa Konneveden kunnalta.
Pärinäkankaalta Suolahdentie 143:n kohdalta on myynnissä noin kahdeksan hehtaarin alue, josta voidaan muodostaa myös yrityksen tarpeisiin sopiva pienempi määräala. Alue sijaitsee lähellä kirkonkylää kantatie 69:n varrella, ja sille kuljetaan tielaitoksen vanhan varikon liittymästä. Maapohjan hinta on kaksi euroa neliömetriltä, minkä lisäksi ostaja vastaa kiinteistön muodostamisesta aiheutuvista kustannuksista.
Kaikkein laajin vaihtoehto löytyy Tankolammilta Suolahdentie 1422:n ympäristöstä. Jussila 13:110 -tilasta on tarjolla kaikkiaan noin 24,6 hehtaaria, mutta myös tästä kokonaisuudesta voidaan lohkoa pienempiä määräaloja. Tankolammilla toimii jo teollisuuden, kiertotalouden ja logistiikan yrityksiä, joten alueella on valmiiksi yritystoimintaa ja mahdollisuuksia toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Valtran Suolahden tehtaalle on matkaa noin kymmenen kilometriä. Maapohjan hinta on yksi euro neliömetriltä, minkä lisäksi ostaja vastaa kiinteistön muodostamiskuluista.
Yhteydet kahden maakunnan suuntiin
Konnevesi kuuluu Äänekosken seutukuntaan ja sijaitsee Keski-Suomen ja Pohjois-Savon välissä. Kantatie 69 yhdistää paikkakunnan lännessä valtatie 4:n ja idässä valtatie 9:n suuntiin. Yrityksille tämä merkitsee toimivia yhteyksiä muun muassa Äänekoskelle, Jyväskylään, Suonenjoelle ja Kuopioon. Myös Tikkakosken ja Rissalan lentoasemat ovat saavutettavissa maanteitse.
Konnevesi tarjoaa yritykselle kilpailukykyisen maapohjan lisäksi väljyyttä ja mahdollisuuden suunnitella tilat oman toiminnan ehdoilla. Kirkonkylän asemakaavatonteilla rakentamisen lähtökohdat ja rakennusoikeus ovat selkeästi määriteltyjä. Suuremmilla määräaloilla alueen koko ja rajaus voidaan puolestaan sovittaa hankkeen tarpeisiin. Kaavoittamattomilla alueilla maankäyttö, rakentamisen edellytykset ja tarvittavat luvat arvioidaan aina suunnitellun toiminnan perusteella.
Yrityksen sijoittumisessa, investointien suunnittelussa ja toiminnan kehittämisessä auttaa paikallisesti Elinvoimayhtiö Konneveden Voima Oy. Yhtiö tuntee alueen toimintaympäristön ja auttaa yritystä suunnitelmien viemisessä eteenpäin.
Kaikki Konneveden kunnan myynnissä olevat yritys- ja muut tontit löytyvät myös kunnan tonttipankista. Oikotien ilmoituksissa kohteisiin voi tutustua tarkemmin kuvien, karttojen ja tonttikohtaisten tietojen avulla.
Konnevedellä on tilaa tehdä, rakentaa ja kasvaa. Jos jokin kohteista vastaa yrityksesi tarpeisiin tai etsit hieman erilaista ratkaisua, ota yhteyttä – sopivaa kokonaisuutta voidaan suunnitella yhdessä.
-
Tulla RikuRiku Tulla Toimitusjohtaja etunimi.sukunimi@konnevesi.fi 040 663 4225Elinvoimayhtiö Konneveden Voima Oy / Kellankosken Voima Oy


