Veli Saari esittelemässä Konneveden museon perinnekukkapenkkiä museovieraille viime kesänä. Kuva: Riku Tulla

Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia on ehdolla Vuoden kotiseututeokseksi

Konneveden kunnan kustantama Konnevesi 100 -juhlakirja “Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia” on ehdolla Vuoden kotiseututeokseksi Kotiseutuliiton järjestämässä Vuoden kotiseututeos -kilpailussa. Voittajan valitsee tänä vuonna Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski finalistien joukosta.

Finalistit valitsee Suomen Kotiseutuliiton asettama raati alkusyksyllä yhteensä 35 kilpailuun ehdotetusta teoksesta. Raadin puheenjohtajana toimii historioitsija ja kotiseutukirjojen asiantuntija Jukka Hako Vantaalta, Anna-Maija Korhonen Tervosta ja Ari Sirén Valkeakosken Sääksmäeltä. Neuvoa antavana asiantuntijajäsenenä toimii Lassi Saressalo.

Vuoden kotiseututeoksen palkitsemisella kannustetaan kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuodaan näkyvyyttä sekä lisätään arvostusta kotiseutukirjallisuudelle.

– Kilpailu on tärkeä vuosittainen läpileikkaus kotiseutukirjallisuuteen ja kotiseutututkimukseen, Jukka Hako toteaa.

Voittaja julkistetaan Turun kirjamessuilla lokakuun alussa.

“Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia” -kirja julkaistiin kesällä 2022. Kuvassa Erkki Alasaarela, Veli Saari, Mika Pasanen, Reima Välivaara ja Johanna Hallman. Kuva: Riku Tulla

Juhlavuonna julkaistu kirja tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen Konneveteen

Konneveden ainutlaatuinen kasvisto sai vuonna 2022 arvoisensa kirjan, kun yli 400-sivuinen “Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia” julkaistiin Konnevesipäivien yhteydessä Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla järjestetyssä perinteisessä Luontoillassa. Osana Konnevesi 100 -juhlavuotta julkistettu kirja on ollut vuosien työn ja tuhansien maastossa vietettyjen tuntien tulos. Kirjan ovat toimittaneet Jyväskylän yliopiston emerituslehtori Veli Saari yhdessä Johanna HallmaninReima Välivaaran ja Erkki Alasaarelan kanssa.

– Tätä kirjaa on tehty suuresta rakkaudesta kasvistoon ja Konneveteen. Jo vuosia sitten heräsi halu saada lisää tietoa kasvistosta tällä alueella ja selvittää kasvisto tarkasti, kirjan tekijät kertoivat julkaisutilaisuudessa viime kesänä.

– Minulla on ollut jo kauan unelma, että joskus teemme vielä kirjan Konneveden kasvistosta. Tässä nähdään, että unelmiaan kannattaa tavoitella ja nyt kirja on vuosien työn tuloksena valmis, kertoo kirjaprojektin isä, kesäkurssiopettajanakin Konneveden tutkimusasemalla toiminut Veli Saari.

Konneveden luonto ja kasvillisuus on maantieteellinen sijainti huomioiden harvinaisen runsas sekä monipuolinen. Kirjassa esitellään yli 600 Konnevedellä tavattavaa kasvia kuvineen ja tarkkoine kuvauksineen. Kirjan kuvitukselle on annettu kirjaa taittaneen Erkki Alasaarelan mukaan suuri painoarvo.

– Kuvat ovat isossa osuudessa kirjassa. Ne herättävät kirjan eloon ja avaavat täyden uudenlaisen maailman Konneveden kasvillisuuteen.

Kirjassa nähdään Konneveden luontoa monista eri kuvakulmista aina maan pinnalta vesistöihin ja näyttäviin ilmakuviin saakka. Kirjan nimeksi on valikoitunut “Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia”. Aivan sattumalta nuottaruoho ei ole päätynyt paikkakunnan nimikkokasviksi.

– Nuottaruoho kuvastaa tätä kuntaa, sillä se on puhtaiden ja kirkkaiden vesien kasvi. Konneveden isoissa järvissä se esiintyy runsaana ja on merkki hyvinvoivista vesistä. Kasvi itsessään on suhteellisen huomaamaton, mutta kun sitä tarkastelee lähemmin niin se on todella hieno.

Konneveden luonnosta järjestettiin viime syksynä Konneveden luonnon kutsu -tapahtuma Jyväskylän yliopiston kirjastolla, jossa panelisteina toimivat Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia -kirjan tekijät. Kuvassa Johanna Hallman, Veli Saari ja Reima Välivaara. Tilaisuuden taltionti löytyy YouTubesta. Kuva: Riku Tulla

Kasvitutkimuksella pitkä historia Konnevedellä

Konneveden kunta täytti viime vuonna vuonna 100 vuotta. Reima Välivaara kertoo, että Konneveden kasviston tutkimusta on tehty yhtä kauan kuin kunta on ollut olemassa, sillä myös kasvitutkimus alueella täyttää sata vuotta.

– 1910-1920 lukujen ajoilta löytyy tietoa Konneveden kasvistosta ja onneksi jo silloin täällä on ollut luonnosta kiinnostuneita henkilöitä. Alpi Pynnönen, Ville Metso, Uuno Häkkinen ja Eero Varis ovat olleet sen ajan uranuurtajia, jotka ovat kirjanneet paljon tietoa sen ajan kasvistosta talteen Konnevedeltä.

Sata vuotta vanha aineisto kasvistosta onkin antanut mittavan tausta-aineiston nyt tehdylle laajalle kasvikartoitukselle.

– Sadassa vuodessa on tapahtunut paljon ja ihminen on vaikuttanut monella tavalla alueen luontoon. Konnevedellä on noin 60 uhanalaista lajia ja 18 lajia on todettu hävinneeksi tämän sadan vuoden aikajaksolla, Reima Välivaara kertoo.

Välivaaran mukaan kaikki muutokset tai havainnot kasvistosta ei suinkaan ole olleet negatiivisia.

– Alpi Pynnönen oli aikoinaan ihastellut Ruotomäen hienoja lehtomaisemia. Yhä tänä päivänä yhdet alueen upeimmista lehdoista löytyy sieltä samasta paikasta. Samoin kuin Lapunjärveen laskevassa Riitajoessa tavataan siperiansinivalvattia täsmälleen samalla paikalla kuin sata vuotta sitten.

“Minulla on ollut jo kauan unelma, että joskus teemme vielä kirjan Konneveden kasvistosta. Tässä nähdään, että unelmiaan kannattaa tavoitella ja nyt kirja on vuosien työn tuloksena valmis”, kertoo kirjaprojektin isä, kesäkurssiopettajanakin Konneveden tutkimusasemalla toiminut Veli Saari. Kuva: Riku Tulla

Kirja on virallinen Konnevesi 100 -juhlateos

Konneveden kunta toimi kunnan juhlavuonna julkaistun “Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia” -kirjan kustantajana ja kirja onkin Konnevesi 100 -juhlavuoden virallinen juhlateos, joka jää elämään muistoksi juhlavuodesta. Konneveden kunnanjohtaja Mika Pasanen ja kirjaprojektissa mukana ollut Riku Tulla ovat erittäin tyytyväisiä paikkakunnan kasvistoon syvällisen katsauksen luovaan kirjaan.

– Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia luo aivan uudenlaisen katsauksen paikkakunnan historiaan ja kasvistoon aina jääkaudelta tähän päivään saakka. Se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kotiseututeos, joka paljastaa paljon mielenkiintoisia ja yllättäviäkin asioita Konnevedestä sekä sen luonnosta ja historiasta.

Konnevesi 100 -juhlateos: Nuottaruoho ja 600 muuta Konneveden kasvia on saatavilla Konneveden kunnantalon neuvonnasta, Konneveden kunnankirjastosta, Konneveden satamasta Häyrylänrannasta ja lisäksi Keski-Suomen Luontomuseosta Jyväskylästä. Kirjan hinta on 40 euroa ja se on Avainlippu-tuote.