Perjantaina 31. heinäkuuta Konnevedellä eletään yhtä kesän odotetuimmista päivistä, kun Secto Rally Finland saapuu jälleen kuntaan. Samalla järjestetään jo kolmatta kertaa Konnevesi Rally Park, joka tuo MM-rallin sykkeen keskelle kuntakeskusta – lähemmäs yleisöä kuin koskaan aiemmin.
Tänä vuonna Konnevesi Rally Park kasvaa jälleen uudelle tasolle. Päivä alkaa jo aamulla kisastudion avautuessa ja jatkuu aina iltaan saakka, jolloin Toripuiston lavalle nousee The Voice of Finlandista tuttu Tony Romeo. Päivän päätteeksi seurataan vielä yhdessä suorana legendaarinen Harjun erikoiskoe, joten rallitunnelma säilyy Toripuistossa aamukahdeksasta iltakahdeksaan.
Konnevesi Rally Park on maksuton koko perheen tapahtuma, jossa rallista voi nauttia helposti. Toripuistossa ja kunnantalon ympäristössä yhdistyvät MM-rallin vauhti, livemusiikki, paikalliset palvelut, monipuolinen ohjelma sekä ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä maailman parhaat ralliautot aivan lähietäisyydeltä. Konnevesi Rally Park on vuosien aikana kasvanut yhdeksi kunnan kesän vetovoimaisimmista tapahtumista ja kokoaa yhteen niin konnevetiset, kesäasukkaat kuin matkailijatkin.
Maailman parhaat ralliautot keskellä Konnevettä
Harvassa paikassa MM-rallia pääsee kokemaan yhtä läheltä kuin Konnevedellä.
Päivän aikana WRC- ja WRC2-luokkien virallinen tankkausalue sijoittuu jälleen kunnantalon pysäköintialueelle aivan Rally Parkin viereen. Maailman nopeimmat ralliautot ja niiden huipputiimit pysähtyvät Konnevedelle kahdesti ennen Sydänmaan erikoiskokeita, ja yleisö pääsee seuraamaan autoja sekä kuljettajia muutaman metrin päästä.
Myös Vetomies-luokan huoltoparkki rakentuu Toripuiston ympäristöön. Huoltoalueella voi seurata rallitiimien työskentelyä, autojen huoltoa ja kilpailun kulissien takaista toimintaa tavalla, jota tavallinen rallikatsoja harvoin pääsee näkemään näin läheltä.
Toripuiston kisastudiossa ralli kulkee mukana koko päivän. Suurelta LED-näytöltä nähdään suorina lähetyksinä päivän kaikki erikoiskokeet, joten rallitunnelmasta voi nauttia koko päivän yhdessä paikassa.
Sydänmaa tuo MM-rallin takaisin Konneveden legendaarisille teille
Yksi koko kilpailun kohokohdista nähdään Konnevedellä, kun SS4/SS8 Sydänmaa ajetaan kahteen kertaan perjantain aikana.
Noin 20 kilometrin mittainen erikoiskoe kulkee Sirkkamäen vauhdikkaissa maisemissa ja rakentuu osittain samoille tieosuuksille, joilla ajettiin jo vuosikymmeniä sitten legendaarisia Sirkkamäen ja Kalliokosken erikoiskokeita. Siksi Sydänmaa ei ole Konnevedellä vain uusi MM-rallin erikoiskoe – se on myös paluu paikkakunnan vahvaan rallihistoriaan. Reitin julkistuksen yhteydessä keväällä rallilegenda Markus Grönholm kuvailikin pätkää osuvasti “tutuksi kovavauhtiseksi Jyväskylän seudun pätkäksi”, ja kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen nosti Sydänmaan yhdeksi koko kilpailun kohokohdista.
Konnevedellä rallilla on pitkät perinteet. Sirkkamäen tiet ovat haastaneet kuljettajia vuosikymmenten varrella, ja tänä vuonna paluulla on erityinen merkitys myös siksi, että erikoiskokeen järjestävä Konneveden MK/UA viettää 60-vuotisjuhlavuottaan. MM-rallin paluu on hieno kunnianosoitus paikkakunnan vahvalle moottoriurheiluperinteelle.
Rallipäivä huipentuu Tony Romeoon ja Harjun iltanäytökseen
Rally Parkissa riittää nähtävää myös silloin, kun kilpailijat ovat erikoiskokeilla. Alueella voi tutustua paikallisten yrittäjien palveluihin, nauttia ruoka- ja kahvilatarjonnasta sekä haastaa ystävänsä Mario Kartin ja muiden kisailujen parissa. Päivän aikana Toripuistossa eletään yhdessä jokainen rallin käänne.
Illalla tunnelma saa uuden vaihteen, kun kello 18 Toripuiston lavalle nousee Tony Romeo. Maksuton ja ikärajaton konsertti tuo rallipäivään ripauksen festivaalitunnelmaa, minkä jälkeen katseet kääntyvät vielä kerran jättiscreenille seuraamaan yhdessä MM-rallin legendaarista Harjun kaupunkierikoiskoetta suorana Jyväskylästä.
– Konnevedellä MM-ralli ei ole vain kesäpäivä muiden joukossa, vaan koko kylän yhteinen juhlapäivä. Haluamme, että niin aktiiviset rallifanit kuin vähemmänkin moottoriurheilua seuraavat voivat kokea kansainvälisen huipputapahtuman helposti ja läheltä. Rally Parkissa maailman parhaat ralliautot, oma MM-erikoiskoe Konneveden sorateillä, livemusiikki ja yhteinen tunnelma kohtaavat tavalla, jota ei löydy mistään muualta, iloitsevat tapahtumaa järjestävän Elinvoimayhtiö Konneveden Voima Oy:n Riku Tulla ja Johanna Jääskeläinen.
Konnevesi Rally Park on avoinna perjantaina 31.7. klo 8.00–20.00. Tapahtuma on maksuton.
Tervetuloa kokemaan MM-rallin tunnelma keskelle Konnevettä – siellä missä ralliperinne kohtaa tämän päivän maailman nopeimmat ralliautot. 🏁🚗
Konnevesi Rally Park 2026 ohjelma
🕗 8.00 Rally Park ja kisastudio avautuvat
⛽ 10.00 alkaen WRC- ja WRC2-autojen tankkaus, kunnantalon pysäköintialue
🏁 10.50 Sydänmaa 1 – Konneveden oma MM-erikoiskoe (suorana kisastudiossa)
🔧 12.00 alkaen Vetomies-luokan huoltoparkki Toripuiston ympäristössä
🎮 10.00–17.00 Mario Kart ja muuta ohjelmaa koko perheelle
⛽ 16.00 alkaen WRC- ja WRC2-autojen toinen tankkaus, kunnantalon pysäköintialue
🏁 16.54 Sydänmaa 2 – Konneveden oma MM-erikoiskoe (suorana kisastudiossa)
🎤 18.00 Tony Romeo– maksuton ja ikärajaton konsertti Toripuiston lavalla
🏁 19.05 Harju 2 (suorana kisastudiossa)
🕗 20.00 Tapahtuma päättyy
Huom! Kisastudiossa seurataan päivän aikana suorana kaikki MM-rallin erikoiskokeet, joten Rally Parkissa pysymällä et jää paitsi yhdestäkään rallipäivän huippuhetkestä.
Konneveden kunta ja Elinvoimayhtiö Konneveden Voima Oy ovat Secto Rally Finlandin Local Supplier -kumppaneita.


