Konnevesi lanseeraa kunta- ja kotiseutuviirit juhlavuoden kunniaksi – myyntiin alkukesästä

Konneveden kunta ottaa käyttöön oman kunta- ja kotiseutuviirin tänä vuonna vietettävän kunnan satavuotisjuhlan kunniaksi. Asiasta päätti kunnanhallitus maanantaina 9. toukokuuta pitämässään kokouksessa. Kunta- ja kotiseutuviirien tarkoituksena on vahvistaa Konneveden ja konnevetisten paikallisidentiteettiä sekä tuoda kuntaa näkyväksi.

Juhlavuoden kunniaksi tänä vuonna Konnevesi on pukeutunut juhlavuoden ilmeeseen Konnevesi 100 -teeman mukaisesti. Tavoitteena on kuitenkin kunnallisen identiteetin vahvistuminen ja alueen näkyvyyden kasvun jatkuminen myös juhlavuoden päättymisen jälkeen Konnevesi 100 -teeman poistuttua katukuvasta. Konneveden kunnan virallinen tunnus on Konneveden kunnan vuonna 1964 Gustaf von Numersin suunnittelema vaakuna. Konneveden vaakunassa on punaisella pohjalla hopeiset kahden käden tukkisakset. Myös nyt lanseerattavat kunta- ja kotiseutuviirit pohjautuvat kunnan vaakunaan.

– Tukkisakset liittyvät vahvasti kunnan uittoperinteeseen. Metsätalous ja puutuoteteollisuus ovat yhä tänäkin päivänä tärkeä osa Konneveden elinkeinoja sekä kunnallista identiteettiä, joten on luontevaa että nämä teemat korostuvat myös nyt julkaistavissa viireissä, kertoo viirien hankintaa valmistellut ja ilmeen suunnitellut Kellankosken Voiman toimitusjohtaja Riku Tulla.

Viirien tunnusomaisena elementtinä toimii Gustaf von Numersin suunnittelema kunnan vaakuna ja sitä korostaa viirin alareunaan asti ulottuvat väriteemana toimivat vaakunan viralliset värit, punainen ja hopea. Viiristä julkaistaan kaksi eri versiota: kuntaviiri ja kotiseutuviiri. Konneveden kotiseutuviiri on yhtenäinen alaspäin suippeneva viiri eli perinteisen isännänviirin muotoinen. Konneveden kuntaviiri puolestaan on pituudeltaan tasalevyinen kieppuva kielekkeinen viiri.

Konneveden kuntaviiri on käyttötarkoitukseltaan viireistä virallisempi ja sitä käytetään ainoastaan kunnan omissa kiinteistöissä tai muissa kohteissa, joissa liputtaminen on mahdollista ja siihen on saatu kunnan lupa. Kuntaviirit tulevat korvaamaan nyt käytössä olevat katukuvassa näkyvät Konnevesi 100 -juhlaliput Konneveden kunnan satavuotisjuhlavuoden päätyttyä. Kuntaviiriä käytetään esimerkiksi kunnantalon pihassa. Kuntaviirin käyttöä valvoo kunnanhallitus tai muu kunnanhallituksen määräämä Konneveden kunnan toimija. Kuntaviirillä voidaan liputtaa muina päivinä kuin virallisina tai vakiintuneina liputuspäivinä, jolloin liputetaan Suomen lipulla, kuten asetuksessa liputtamisesta Suomen lipulla määrätään. Kuntaviirillä ei voi suorittaa suruliputusta, eikä sitä tule nostaa salkoon yhtäaikaisesti Suomen lipun kanssa.

Konneveden kotiseutuviiri on viireistä yleiskäyttöisempi ja sitä saa käyttää kuka tahansa hyvän tavan mukaisesti. Konneveden kotiseutuviirit tulevat myyntiin alkukesästä 2022. Konneveden kotiseutuviiriä käytetään isännänviirin tavoin. Kotiseutuviirin käyttöä eivät sido liputussäännöt, joten sitä voi käyttää oman harkintansa mukaan, ja se saa olla tangossa ympäri vuorokauden. Hyvään liputustapaan kuitenkin kuuluu, että viiri otetaan pois tangosta vakiintuneina ja virallisina liputuspäivinä, jolloin liputetaan Suomen lipulla. Kotiseutuviirillä ei myöskään suruliputeta.

Konneveden kotiseutuviirit tulevat myyntiin alkukesästä 2022 kahdessa eri mitassa. Nyt voit varata itsellesi Konneveden kesäksi lanseerattavan kotiseutuviirin ensimmäisten joukossa! Viirit tulevat myyntiin alkukesästä ja niitä on tuolloin saatavilla Konneveden kunnantalon neuvonnasta kunnantalon aukioloaikoina ja lisäksi Rautanet Konnevesi -myymälästä osoitteesta Vainiontie 2, 44300 Konnevesi. Otamme ennakkovaranneisiin yhteyttä heti viirien tullessa myyntiin:

  • Noin 8 metrin tankoon soveltuvassa 50 x 400 cm (hinta: 69,00 euroa)
  • Noin 10 metrin tankoon soveltuvassa 50 x 500 cm (hinta: 79,00 euroa)

Ennakkovaraukseen pääset alla olevasta painikkeesta: