konnevesi muuttovoitto

Konnevesi kääntyi vahvasti muuttovoittoiseksi – viimeksi muuttovoittoa yhtä paljon vuonna 1994

Konneveden kunta kääntyi vuonna 2021 vahvasti muuttovoittoiseksi, kun kuntaan muutti vuoden aikana yhteensä 121 uutta asukasta muilta paikkakunnilta. Paikkakunnalta pois muutti 87 asukasta, joten kunnan muuttovoitto oli vuoden aikana yhteensä 34 asukasta, selvitää Tilastokeskuksen tilastoista. Käänne on merkittävä, sillä viimeksi muuttovoittoa tehtiin vuonna 2016 ja vähintään yhtä suuri muuttovoitto liki 30 vuotta sitten vuonna 1994, kun kunnan muuttovoitto oli tuolloin 42 asukasta. Kunnasta poismuuttaneita oli yhtä vähän viimeksi vuonna 1993.

Konneveden kokonaisväkiluku on myös kääntynyt kasvuun tänä vuonna. Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan huhtikuun 2022 lopussa Konnevedellä oli 2 574 asukasta, kun vuotta aikaisemmin väkiluku oli 2 564 asukasta. Konneveden kunnanjohtaja Mika Pasanen on mielissään kehityksestä.

– Maaseudun vetovoima alkaa nyt konkretisoitua uusina asukkaina. Meille Konnevedelle muutti viime vuonna useita lapsiperheitä ja se näkyi positiivisesti väkiluvun kehityksessä. Meitä ja maaseutumaista asumista kohtaan on nyt selvästi aiempaa enemmän kiinnostusta.

Suhteellisesti väkilukuun verrattuna Konneveden muuttovoitto oli koko Keski-Suomen kunnista korkeimpia. Konnevedellä on nyt tarkoituksena vain kiihdyttää tätä positiivista kehitystä, Pasanen kertoo.

– Aiomme edelleen kiihdyttää tätä suuntaa käynnistämällä tänä kesänä Maaseutuasumisen kotikunta – Konnevesi -hankkeen, jossa tavoitteenamme on saada tyhjilleen jääneitä markkinoiden ulottumattomissa olevia kiinteistöjä markkinoille ja uusia tätä kautta lisää asukkaita kuntaan.

Muuttoliike Keski-Suomen kuntiin vuonna 2021

TulomuuttoLähtömuuttoNettomuuttoVäkiluku 2021
Hankasalmi192236-444 683
Joutsa216185314 263
Jyväskylä8 6568 327329144 473
Jämsä7897761319 767
Kannonkoski7766111 311
Karstula124165-413 774
Keuruu448395539 443
Kinnula3748-111 581
Kivijärvi656231 088
Konnevesi12187342 586
Kyyjärvi4586-411 232
Laukaa910948-3818 788
Luhanka502921703
Multia4898-501 488
Muurame67756211510 426
Petäjävesi184252-683 678
Pihtipudas166193-273 873
Saarijärvi373381-89 117
Toivakka133137-42 387
Uurainen175217-423 634
Viitasaari239243-46 070
Äänekoski642811-16918 318
Lähde: Väestönmuutokset ja väkiluku alueittain, 1990-2021, Tilastokeskus
kunnantalo
Tiedotteet

Ilmoittaudu alueellisille yksityistiepäiville!

Suomen Tieyhdistyksen järjestämien Alueellisten yksityistiepäivien viikon 8 tilaisuudet pidetään seuraavasti: 21.2. Joensuu, 22.2. Kuopio, 23.2. Jyväskylä. Jälleen on runsaasti luentoja ajankohtaisista yksityistieasioista mm. ennakkotietoa kesällä julkaistavasta uudesta yksiköintisuosituksesta, yksityisteiden siltojen

Lue lisää »
Vapaat-asunnot

Simontie 4 as 2

Osoite: Simontie 4 as 2, 44300 KonnevesiRak. vuosi: 2001Huoneet: 2h+k+sKoko  m²: 55,5jyv.ala: 55,5vuokra€/ m²: 10,21€/ m²vuokra €/kk: 566,66 Oma ulkovarasto Vapautuu 1.3.2023

Lue lisää »