Yksikerroksinen ruskea, puinen hammashoitolan rakennus, jossa on useita suuria ikkunoita, keltainen ovi ja ilmastointilaite, sijaitsee Konneveden kunta-alueella, puiden ympäröimänä kirkkaansinisen taivaan alla. Varjot ulottuvat edessä olevan päällystetyn alueen yli.

Konneveden kunta myy toimitilaa keskustasta – jätä tarjouksesi 31.7. mennessä

Konneveden kunta myy toimitilarakennuksen keskeisellä sijainnilla Konneveden keskustassa. Närhinkuja 2 osoitteessa sijaitsevaan rakennukseen haetaan ensisijaisesti elinkeinonharjoittajaa.

Rakennuksessa on toiminut hyvinvointialueen hammashoitola, jonka toiminta päättyi maaliskuussa 2026. Tilat ovat vapautuneet huhtikuun alusta alkaen ja ovat heti kaupanteon jälkeen uuden omistajan käytettävissä.

Rakennuksessa on useita huoneita ja toimiva pohjaratkaisu, joka mahdollistaa tilojen muokkaamisen monenlaiseen käyttöön. Kohde soveltuu erinomaisesti esimerkiksi yritystoimintaan, palvelu- tai vastaanottotiloiksi, varasto- ja huoltotiloiksi tai useamman toimijan yhteiseksi toimitilakokonaisuudeksi.

Rakennus sijaitsee asemakaava-alueella (Y-kortteli), jossa rakennusoikeutta on yhteensä 544 kerrosalaneliömetriä. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia myös kiinteistön jatkokehittämiseen.

Maapohja on kunnan omistuksessa, ja rakennuksen ostaja tekee kunnan kanssa vuokrasopimuksen noin 1650 m²:n määräalasta. Myynnin kohteena on rakennus sekä sen vieressä sijaitseva jätekatos.

Keskeinen sijainti takaa sujuvat kulkuyhteydet ja keskustan palveluiden läheisyyden.

Tekniset tiedot:

  • Rakennusvuosi 1973
  • Kattoremontti 1996 (tasakatto korotettu aumakatoksi)
  • Lämmin kerrosala 297 m²
  • Kylmä tallitila n. 52 m²
  • Koneellinen ilmanvaihto
  • Lämmitysmuotona kaukolämpö (vesikiertoinen patterilämmitys)
  • Liitetty kunnan vesi- ja viemäriverkostoon

Rakennus myydään ensisijaisesti liiketoimintakäyttöön. Ostajan tulee esittää hintatarjous, jonka liitteenä on uskottava liiketoimintasuunnitelma. Myyjä määrittää liiketoimintasuunnitelman ja tarjotun hinnan perusteella rakennukselle ostajan. Myyjällä on oikeus hyväksyä tai hylätä tarjous.

Jätä tarjouksesi 31.7.2026 mennessä osoitteeseen: [email protected]

Kuvat:

Liitteet:

Olkapäille ulottuvilla hiuksilla varustettu nainen istuu pöydän ääressä modernissa huoneessa, jonka seinät ovat puuta, ja hänen takanaan on suuri, abstrakti mustavalkoinen taideteos. Hänellä on yllään tumma asu, ja hän katsoo rauhallisesti kameraan pohtien kunnanvaltuuston päätöksiä 15.6.2026.
Uutiset

Kunnanvaltuuston päätöksiä 15.6.2026

15.6.26 pidettiin Konneveden kunnanvaltuuston kokous, jossa tärkeimpänä asiana oli v.2025 tilinpäätös. Tilinpäätöksen yhteydessä käsiteltiin myös Arviointikertomus 2025. Kunnanvaltuusto päätti mm:     Nämä asiakirjat määrittelevät

Lue lisää »