Konneveden kunta

Konneveden kunnan uudet verkkosivut on avattu

Konneveden kunnan uudet verkkosivut on julkaistu ja sen myötä sivusto on saanut täysin uudistuneen raikkaan ilmeen. Verkkosivujen uudistusten lähtökohtana on ollut ulkoasu-uudistuksen lisäksi parantaa sivujen käytettävyyttä ja tuoda niiden sisältö kuntalaisten, matkailijoiden ja kaikkien käyttäjien saataville mahdollisimman vaivattomasti – onpa käytössäsi sitten älypuhelin, tabletti tai tietokone.

Kunnan uusia verkkosivuja on työstetty kevään 2021 aikana täysin kunnan omana työnä. Tavoitteena on ollut julkaista sivusto ennen kesäkauden alkamista, jotta myös kesäkonnevetiset pääsevät nauttimaan uudistuneista konnevesi.fi -sivuista. Sivustojen kehittämiseen on osallistunut kevään aikana myös kuntalaisista koottu koekäyttäjien raati, jolta saadun arvokkaan palautteen kautta sivuja on viilattu aina julkaisuun asti.

Uudella sivustolla on huomioitu vahvasti myös saavutettavuus, jotta sivuja voi käyttää mahdollisimman hyvin myös ne käyttäjät joilla on rajoitteita näkökyvyssä. Saavutettavuuden näkökulmasta myös sivustojen fontteja ja värejä valittaessa on mietitty helppoa luettavuutta eri laitteilla.

Palautetta verkkosivustosta voit antaa palautelomakkeen kautta tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected].