koronatiedote

Konneveden kunnan tartuntatautiryhmä päätti jatkaa rajoituksia 5. huhtikuuta asti

Konneveden kunnan tartuntatautiryhmä on päättänyt perjantaina 26. maaliskuuta pitämässään kokouksessa jatkaa Konnevedellä voimassa olevia koronarajoituksia 5. huhtikuuta asti.

Konneveden alueella olevat julkiset tilat pysyvät suljettuna ja voimassa on 10 hengen kokoontumisrajoitus. Samalla suositellaan myös vahvasti vältettävän yli 10 hengen yksityistilaisuuksien järjestämistä. Kunnallisten ja muiden päätöstentekoelinten kokoukset järjestetään ensisijaisesti etäkokouksina tai hybridikokouksina siten, että yhdessä tilassa on enintään 10 henkilöä kerrallaan.


Konneveden kunnassa on voimassa edelleen jo aiemmin annettu vahva suositus maskin käytöstä THL:n ohjeistuksen mukaisesti kaikille yli 12-vuotiaille kuntalaisille tilanteisiin, joissa kahden metrin turvavälejä ei voida noudattaa. Lisäksi voimassa on vahva etätyösuositus kaikille.


Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä on todennut tämän viikon kokouksessaan, että koko Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on nyt kiihtymisvaiheessa.

Konneveden kunnan tartuntatautiryhmä kokoontuu seuraavan kerran 6. huhtikuuta 2021.