Konneveden kunta

Koko KSSHP:n alue siirtyy perustasolle – samalla testauskriteerit keventyvät

Maanantaina 6. syyskuuta 2021 kokoontunut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä totesi kokouksessaan koko KSSHP:n alueen siirtyneen perustasolle. Tartuntamäärät ovat jatkaneet laskuaan alueella ja tilannetta kuvailtiin harvinaisen hyväksi, vaikka epidemiaa ei olekaan vielä voitettu. Tartuntoja on ilmennyt vain rokottamattomilla ja kerran rokotetuilla.

Testauskriteerit muuttuvat: Alle 12-vuotiaiden ja kahdesti rokotettujen lieväoireisten testaus ei enää välttämätöntä

Koronanyrkki teki kokouksessaan alueellisen päätöksen testauskriteerien keventämisestä KSSHP:n alueella. Jatkossa koronatesti ei ole enää välttämätön kahdesti rokotetuille, joilla on vain lievät oireet, ei tietoa altistumisesta ja jotka eivät kuulu sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön. Rokotesuoja katsotaan täydeksi, kun toisesta rokotteesta on kulunut viikko. Myös alle 12-vuotiaiden testauksesta pääsääntöisesti luovutaan. Poikkeuksena sairaalahoitoa vaativat tapaukset ja tapaukset, joissa sairastunut on asetettu karanteeniin. Testauskriteerien muutokset perustuvat lääketieteelliselle näytölle alttiudesta sairastua vakavasti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. KSSHP:ssä ollaan valmiita muuttamaan testauskriteerejä uudelleen, jos valtakunnalliset ohjeet muuttuvat.

Laajaa maskisuositusta jatketaan KSSHP:n alueella

Laaja maskisuositus on yhä voimassa koko KSSHP:n alueella, kunnes rokotekattavuus nousee suuremmaksi. Maskit suojaavat samalla myös muita pisarateitse tarttuvia, syksyllä leviäviä sairauksia, kuten flunssaa ja influenssaa vastaan. Maskia tulee käyttää kaikissa julkisissa tiloissa, joissa turvaväliä ei voida varmasti säilyttää.