Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystyksestä apua ympäri vuorokauden 1.1.2022 alkaen koko Keski-Suomeen

Keski-Suomen sosiaalipäivystyksen toiminta laajenee 1.1.2022 alkaen sosiaali- ja kriisipäivystykseksi. Jatkossa Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystys, nykyisen virka-ajan ulkopuolisen sosiaalipäivystyksen sijaan, vastaa kiireellisestä sosiaalityöstä ja akuutista kriisiavusta äkillisissä, traumaattisissa kriisitilanteissa ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Sosiaali- ja kriisipäivystys palvelee Keski-Suomen 22 kuntaa sekä Kuhmoisten kuntaa. Toimintaa hallinnoi Jyväskylän kaupunki.

Sosiaalipäivystyksen ja kriisipäivystyksen tavoittaa yhdestä numerosta 

Asukkaat, viranomaiset ja yhteistyökumppanit Keski-Suomessa tavoittavat sosiaali- ja kriisipäivystyksen avun yhdestä numerosta 014 266 0149 ympäri vuorokauden. Palveluun voi soittaa myös nimettömästi.

Milloin yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen?

Sosiaali- ja kriisipäivystykseen voi ottaa yhteyttä esimerkiksi, kun on huolta lapsesta tai perheen tilanteesta, on akuutti lähisuhdeväkivaltatilanne tai sen uhka, huoli vanhuksen tai vammaisen kotona pärjäämisestä tai kun kohtaa äkillisen tai järkyttävän kriisitilanteen. Se voi olla esimerkiksi läheisen kuolema, itsemurha tai itsemurhayritys, onnettomuus, väkivallan uhriksi joutuminen, vähältä piti -tilanne tai vakava kuolemaan johtava sairaus. Apua voi hakea asiakas itse, läheinen, ystävä tai viranomainen. Palvelut ovat maksuttomia. 

Keski-Suomen sosiaali- ja kriisipäivystys tarjoaa psykososiaalista tukea kokonaisvaltaisesti äkillisissä ja järkyttävissä tilanteissa. Päivystys vastaa kiireellisestä sosiaalityöstä, psyykkisestä ensiavusta heti kriisitilanteen jälkeen ja akuutista kriisityöstä, joka käsittää myös kriisitapaamisia yksittäisille henkilöille, perheille tai ryhmille. Yksikön tehtäviin kuuluu myös valmiuden ja varautumisen tehtäviä. Kiireettömissä asioissa asukkaat ottavat yhteyttä edelleen oman kunnan sosiaalityöhön.

Keski-Suomen sosiaalipäivystyksen toiminnan laajeneminen ympärivuorokautiseksi sosiaali- ja kriisipäivystykseksi vahvistaa asiakkaiden ja toimijoiden yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa psykososiaalisen tuen osalta. Sillä myös turvataan asukkaiden lakisääteisen psykososiaalisen tuen saaminen ympärivuorokautisesti äkillisissä tilanteissa.

Kriisikeskus Mobile tarjoaa edelleen järjestölähtöistä matalan kynnyksen kriisityötä

Jyväskylän seudun mielenterveysseura ry:n ylläpitämä Kriisikeskus Mobile toteuttaa viranomaistoimintaa täydentävän, järjestölähtöisen matalan kynnyksen kriisityön. Mobilesta saa apua erilaisissa elämäntilannekriiseissä ja myös muun muassa tilanteissa, jos henkilöllä on itsetuhoisia ajatuksia, on kokenut väkivaltaa, on käyttäytynyt väkivaltaisesti tai, jos on joutunut tai epäilee joutuneensa rikoksen uhriksi. Lisäksi eri yhteistyötahot voivat olla yhteydessä Kriisikeskus Mobileen, kun ne haluavat ohjata asiakkaita järjestölähtöiseen kriisi-, väkivalta- ja rikosuhripäivystystyöhön. 

Mobile palvelee 1.1.2022 alkaen arkisin maanantaista torstaihin kello 8–20 ja perjantaisin kello 8–17, numerossa 044 788 8470, Matarankatu 2 (D-ovi), Jyväskylä.

Sosiaalipäivystyksen ja kriisipäivystyksen palvelut joulukuussa 2021

Loppuvuoden 2021 aikana Keski-Suomen sosiaalipäivystys palvelee virka-ajan jälkeen iltaisin, öisin ja viikonloppuisin numerossa 014 266 0149. Kriisikeskus Mobile palvelee maanantaista sunnuntaihin kello 8–22 numerossa 044 7888 470. Yöaikaan akuuteissa kriisitilanteissa ensiyhteyden voi ottaa Keski-Suomen sosiaalipäivystyksen numeroon 014 266 0149. Sosiaalipäivystys tekee ensiarvion.

www.jyvaskyla.fi/hatatilanteet_ja_paivystys/sosiaalipaivystys

www.kriisikeskusmobile.fi

Tiedotteet

Konneveden tieilta järjestetään 16. huhtikuuta

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista tieasioista Konneveden tieiltaan! Konneveden kunnantalolla Konnevesisalissa tiistaina 16. huhtikuuta kello 17.00 alkaen järjestettävässä tilaisuudessa on mukana edustajia ELY-keskuksesta ja Konneveden

Lue lisää »