Kelloja siirretään kesäaikaan ensi sunnuntaina 26. maaliskuuta

Kesäaika alkaa tulevana viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin ensi sunnuntaina 26. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.00.

Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien ja kelloja siirretään aina maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa. Kelloja siirretään kaikissa jäsenmaissa samana päivänä ja samalla kellonlyömällä. 

Samanaikaisuus on tärkeää esimerkiksi kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Ajankohdaksi on valittu sunnuntain aamuyö siksi, että liikenne on silloin vähäisintä ja kellojen siirtäminen aiheuttaa vähiten haittaa.