Konneveden kunta

Myyräprofessorin jäähyväissymposio

Konneveden tutkimusaseman keväällä emeritoituneen johtajan, professori Hannu Ylösen jäähyväissymposio järjestetään Konnevesisalissa perjantaina 15.10.2021 klo 14-17.

Myyräjuttuja ei Konneveden tiedeiltapäivässä kuulla. Ylösen kiinnostuksesta tieteiden väliseen yhteistyöhön kumpusi ajatus poikkitieteellisen jäähyväissymposion järjestämisestä. KONEen säätiön tukema tapahtuma on jouduttu koronatilanteen vuoksi siirtämään kahdesti lokakuulta 2020 ja maaliskuulta 2021 tähän syksyyn. Piolookisen tutkimusaseman ex-johtaja Hannu Ylönen on kansainvälisesti tunnettu nisäkäsekologi, erityisesti jyrsijätutkija, mutta myös tunnettu vaikuttaja yliopiston kulttuuri- ja strategiatoiminnassa, kolumnisti ja kirjailija. Hän on saanut yliopiston merkittävän ”Tieteellisen tiedon julkistamispalkinnon” vuonna 2016.

Symposion juontaa Dekaani Mikko Mönkkönen

14.00 Symposion avaus: Hannu Ylönen. Miksi hitossa tämmöistä?

14.10 Prof. Jari Ojala (historia, Jyväskylä). ”Yhteismaan ongelma: metsät, Suomi ja talous pitkällä aikavälillä”

Jari on tutkinut ennen kaikkea taloushistoriaa, kaupankäyntiä ja merenkulkua. Hänen on mahdollista sitoa yhteen erityisesti metsätalouden globaalit pitkäaikaismuutokset ja ympäristönmuutokset, kuljetus ja kauppa, sekä resurssien käyttö yhteiskuntamme muutoksen perustana.

14.35 Prof. emeritus. Pekka Niemelä (metsätieteet, taidehistoria, Turku). “Luonnontutkijan vaelluksia antiikin maailmassa”

Pekka on yksi maamme tunnetuimmista ja siteeratuimmista metsäekologeista, mutta myös intohimoinen historian ja taiteen tutkija ja harrastaja mm. Pekan on mahdollista peilata luonnon historiallisia muutoksia niin biologin kuin humanistin silmin, tutkimuksen, taiteen sekä kirjallisuuden kautta.

15.00 – 15.25 Dos. Tarmo Ketola (evoluutiobiologia, Jyväskylä). Kodit, kylät ja kaupungit. Sosiaalinen elämä ja tautiriskit 1800 –luvun Suomessa”

Esitelmässään Tarmo kuvaa suomalaisen asutusrakenteen merkitystä tautien leviämiseen maassamme ennen järjestäytyneen terveydenhuollon kehittymistä 1800-luvulla, käyttäen hyväkseen pitkäaikaisia kirkonkirja-aineistoja. Tarmo on monipuolinen ja tinkimätön evoluutiobiologi, Suomen luontopaneelin tutkimuskoordinaattori, kirjoittaja ja vaikuttaja Petäjäveden pientilansa traktorinpukilta.

15.25 – 15.45 Virkistäytymistauko, Musiikkia

15.45 – 16.10 Prof. Varpu Marjomäki (virologia, Jyväskylä). Metsistä apua virusinfektioita vastaan”

Varpu on noussut koronaepidemian aikaan yhdeksi seuratuimmista virologeista ja solu- ja molekyylibiologeista maassamme. Hän vetää yhteen koronapandemian kehittymisen ja esittelee uusia tutkimustuloksia luonnonyhdisteiden antiviraalisista vaikutuksista. Lopuksi symposion kantavan teeman mukaan ennuste, miten tästä eteenpäin.

16.10 – 16.35 Toimittaja ja tietokirjailija Juha Kauppinen (Hämeenlinna). Miksi luonto tuhoutuu? – pohdiskelua villin luonnon ja yhteiskunnan rajalla”

Juha on moneen kertaan palkittu, biologitaustainen tiedetoimittaja ja kirjailija. Monien journalistipalkintojen lisäksi hänen uusin kirjansa ”Miten minusta tuli luonnonsuojelija” (Siltala 2021) kuvaa tiedetaustaisen journalistin ja kirjailijan tien yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. 

16.35 – 17.00 Dos. Olli-Pekka Moisio (filosofia, Jyväskylä).  ”Mikä meitä sitten yhdistää?”

Olli-Pekka on filosofi, ja kiinnostunut juuri tieteenvälisestä yhteistyöstä. Olli-Pekka ihmettelee maailman menoa ja kirjoittaa kolumneja ja populaaritieteen tekstejä. Esitelmässään O-P palaa symposion alkulähteelle ja miettii tieteen ja tutkitun tiedon merkitystä yhteiskunnassa. Hänen keskeinen tutkimuskohteensa ovat Utopiat, mikä mahdollistaa oivan päätöksen symposiolle.

Tervetuloa terveysturvallisuus huomioon ottaen. Maskisuositus.

Lisätiedot Hannu, 0505399542, hannu.j.ylonen@jyu.fi

Date

15 loka 2021
Expired!

Time

14:00 - 17:00

Sijainti

Konnevesisali
Konnevesi

Järjestäjä

Jyväskylän yliopisto